TuPS-turnaus 13.-14.6.2020

Ikävä kyllä vuoden 2020 TuPS-turnaus perutaan koronavirusepidemian takia. Päätös ei ollut helppo ja yritimme viimeiseen asti saada järjestelyt toimimaan niin, että olisimme voineet vastuullisesti huolehtia turnauksen osallistujien turvallisuudesta. Vaakakupissa painoivat etenkin lapsiin kohdistuvat terveydelliset riskit niin paljon, että päätös turnauksen perumisesta oli lopulta ainoa mahdollinen. 

Turnaus oli tarkoitus pelata 13.-14.6. Tuusulan urheilukeskuksen alueella, ja mukaan oli ilmoittautunut jo 87 joukkuetta. Mukaan odotettiin kaikenkaikkiaan n.120 joukkuetta. Turnaus olisi ollut merkittävä Etelä-Suomen junioriturnaus ja se olisi kerännyt paikalle niin suuren määrän ihmisiä, että sen mahtuminen turnausajankohtana voimassa olevien kokoontumisrajoitusten puitteisiin ei ollut varmaa. Näin ollen haluamme kantaa vastuumme ja joudumme puhaltamaan tässä kohtaa pelin poikki ja lopettamaan turnauksen järjestelyt.

Kiitämme jokaista turnaukseen ilmoittautunutta joukkuetta, ja toivotamme kaikille hyvää ja turvallista jalkapallokesää kaikesta huolimatta. Uskomme, että TuPS-turnaus päästään järjestämään jälleen 2021, tervetuloa silloin mukaan!