Haemme päätoimista valmennuspäällikköä

1.10.2021

Tuusulan Palloseura ry. on vuonna 1971 perustettu jalkapallon erikoisseura, joka toimii Etelä-Tuusulassa. Joukkueita seurassa on n. 15 ja jäseniä yhteensä yli 600. Tavoitteenamme on taata nyt ja tulevaisuudessa edustamamme urheiluharrastuksen, urheilukilpatoiminnan ja kasvatuksellisen toiminnan olemassaolo ja kehittyminen Tuusulan kunnassa. Seuran tärkeimpänä tavoitteena on kehittää organisaatiossa pelaajia, joilla on edellytykset nousta kilpailullisella tasolla kansainvälisiksi menestyjiksi ja elinikäisiä jalkapalloyhteisön jäseniä, jotka eri rooleissa toimiessaan tekevät jalkapalloyhteisöstä elinvoimaisen ja elävän. 

Vahvan olosuhdekehittämisen avulla seuramme panostaa entisestään pelaajan laadukkaaseen arkeen ja seurayhteistyöhön laadukkaan pelaajapolkumme edelleen kehittämiseksi. Seuramme kotipesästä Tuusulan urheilukeskuksesta on jalkapallo/monitoimihallihankkeen ja muiden kehittämistoimien myötä lähivuosina kehittymässä yksi parhaista omaehtoisen harrastamisen ja aktiivisen valmennustoiminnan ympäristöistä.

Haemme nyt joukkoomme innokasta ja aktiivista valmennuspäällikköä, osaksi kehittyvää jalkapalloyhteisöämme. Tehtäviisi kuuluu yhteistyössä muiden työtekijöiden kanssa: 

  • Vastata seuran juniorivalmennustoiminnasta, sen kehittämisestä ja jalkauttamisesta seurayhteisössä
  • Tukea joukkueiden valmennusosaamisen ja pelaajien kehittämistä juniorijoukkueiden harjoituksissa ja peleissä
  • Yhteistyö TuPSin yhteistyöseurojen kanssa
  • Valmennustoiminnan sidosryhmäyhteistyö 
  • Osallistua seuran jalkapallotapahtumien järjestämiseen
  • Suunnitella ja toteuttaa seuran viikoittaiset lisäharjoitukset ja yläkoulun aamuharjoitukset sekä päiväkoti- ja kouluyhteistyöhön liittyvät tapahtumat 

Mitä odotamme valmennuspäälliköltä:

Olet luonteeltasi tiimipelaaja, jolla on hyvät yhteistyötaidot ja intoa aktiiviseen seuratoimintaan ihmisten parissa. Lisäksi odotamme:

  • Kokemusta junioreiden jalkapallovalmennuksesta ja sen kehittämisestä sekä kykyä ohjata ja innostaa niin pelaajia kuin vapaaehtoisia valmentajia 
  • Valmiutta edistää TuPSin valmennuslinjaa seuran ja joukkueiden tapahtumissa sekä toimia valmentajien kouluttajana
  • Sitoutumista kehittämään seuraa ja sen toimintaa seurastrategian ja SPL-laatuseurakriteerien mukaisesti.
  • Omatoimisuutta sekä osaamista toiminnan itsenäisestä organisoinnista
  • Halua sekä valmiutta työskennellä myös iltaisin ja viikonloppuisin
  • Vähintään UEFA B-valmentajatutkintoa tai henkilökohtaista suunnitelmaa sen suorittamiseksi
  • Kykyä hoitaa sovittuja hallinnollisia tehtäviä

Tarjoamme:

  • Näköalapaikan Keski-Uudenmaan jalkapallon parissa 
  • Vastuullisen ja monipuolisen työn kehittyvässä jalkapalloyhteisössä sekä mahdollisuuden kasvaa ja kehittyä seuran mukana
  • Mahdollisuuden kehittää TuPSin junioritoimintaa ja osallistua seuran kehittämis- ja strategiatyöhön
  • Mukavan ja työtäsi tukevan työyhteisön ja työkaverit, sekä koko mahtavan tuusulalaisen jalkapalloyhteisön 

Tehtävä on kokoaikainen ja se täytetään toistaiseksi. Tehtävässä on 6 kk:n koeaika. Työn aloitus ja palkkaus sopimuksen mukaan. 

Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi palkkatoiveineen sähköpostilla osoitteeseen toimisto@tups.fi mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 22.10.2021. Aloitamme hakijoiden haastattelut jo hakuaikana ja teemme rekrytointipäätöksen heti sopivan henkilön löydyttyä, mahdollisesti jo ennen hakuajan päättymistä.

Lisätiedot: Puheenjohtaja Sami Varonen puh. 0400 696 400 (puhelut arkisin klo 17 – 20), sähköpostiviestit ja soittopyynnöt muina aikoina: sami@tups.fi