Rospuuttoajan harjoitusvuorot alkavat 13.4.

4.4.2015

Kevään harjoitusvuorot ovat valmiita. Rospuuttovuoroihin siirrytään maanantaina 13.4. ja ne ovat voimassa 24.5. saakka.

Harjoitusvuorot löytyvät TÄÄLTÄ.

Jos vuoroihin tulee muutoksia, ne päivitetään aina TuPS:n sivuilla olevaan harjoitusvuorotaulukkoon ajantasaisesti ja infotaan vain niille joukkueille, joita muutos koskee.

Eri kenttien vuorot ovat eri välilehdillä. YJ-joukkueilla harjoituksia on sekä Tuusulassa että Keravalla. Huomatkaa myös Tuusulan ja Keravan kenttien varaukset, jolloin kentällä ei voi pitää harjoituksia.

Jokainen joukkue ohjeistaa omat pelaajansa siitä, moneltako joukkue aloittaa harjoittelun/lämmittelyn ennen varsinaista kenttävuoronsa alkua.

Kevään aikana harjoituksia joudutaan ajoittain peruuttamaan, koska silloin tällöin virallisia otteluita on jouduttu kenttäpulan vuoksi asettelemaan muille kuin varsinaisille peliajoille. Kun luonnon nurmikentät aukeavat toukokuun loppupuolella, tilanpuute helpottuu.

Koulun salivuorot ovat käytössä kunkin koulun ohjeiden/varausten mukaisesti, yleensä toukokuun puoliväliin saakka. Sen jälkeen kaikki avaimet ja avainkortit tulee palauttaa koululle ja kuitata palautetuksi!

 

Hyviä kevättreenejä kaikille joukkueille!