TuPS Thunder:lle kultaa Alandia Cupista!

20.6.2013

TuPS P02 Thunder - kultajoukkue!

TuPS Thunder on pelannut Alandia Cupissa huikean hienon turnauksen, joka huipentui tänään saavutettuun ansaittuun turnausvoittoon. Finaalissa Kokkolan Palloveikot kaatuivat suvereenisti lukemin 4-0. Alandia Cupin voitto tuli Tuusulan Palloseuraan nyt jo toisen kerran peräkkäin. Seura onnittelee lämpimästi erinomaisesta suorituksesta koko joukkuetta ja toimihenkilöitä!

Alandia Cupiin lähti tänä vuonna TuPS:sta neljä P02-ikäluokan joukkuetta. TuPS Thunder jyskytti junan lailla eteen päin, ollen monelle joukkueelle  ylivoimainen vastustaja. Finaalipaikka ratkesi eilisellä voitolla kuuluisasta Steve Beeks Soccer Schoolista (GB). Tänään klo 11:00 pelatussa finaalissa vastustaja Kokkolan Palloveikot jäi täysin altavastaajaksi, sillä TuPS Thunder keräsi potin kotiin 4-0 lukemin.

Voitolla P02 vei TuPS:n taas kerran historian kirjoihin, sillä voitto tuli Tuusulaan nyt jo toisen kerran peräkkäin. Viime vuonna P01 tiimi voitti turnauksen ensimmäisen kerran TuPS:n historiassa. Seuralla on kovatasoisesta turnauksesta myös muita mitalisuorituksia aiemmilta vuosilta.

Suuret onnittelut hienosta menestyksestä TuPS Thunder-joukkueelle! Olette kultamitalit todella ansainneet!

ALANDIA CUP