Uuden PKKU:n varustetoimittaja valittu

14.8.2026

Marraskuussa 2026 aloittavan uuden Pallokerho Keski-Uusimaan varustetoimittaja on valittu kattavan kilpailutuksen päätteeksi. Kilpailutuksessa oli mukana mm. kaikkien kolmen vanhan seuran varustetoimittajat sekä jälleenmyyjät. Kokonaisarvioinnissa painotettiin luonnollisesti sopimuksen taloudellisia vaikutuksia seuralle. Lisäksi kriteereinä olivat myös esimerkiksi palveluiden toimivuus, varusteiden hinnat ja laatu, brändin tunnettuus, vastuullisuusnäkökulmat ja toimitusvarmuus.

Uusi seura on tehnyt kuusivuotisen varustesopimuksen Niken kanssa ja jälleenmyyjänä toimii Stadium. Sopimus astuu voimaan uuden kauden alkaessa 1.11.2026.

Valmistelut uuden yhteistyön ja sitä myötä malliston parissa ovat juuri alkaneet. Ne tulevat jatkumaan myös lähiviikkojen ajan intensiivisesti.

Uuden seuran hallituksen varustetyöryhmän vetäjä Jarmo Kumpulainen kommentoi:

”Yksi iso seurojen yhdistymiseen liittyvä valmistelutyö on nyt saatu päätökseen. Yhdistymisen myötä syntyvä jalkapalloseuramme on jatkossa yksi Suomen suurimmista seuroista ja olen erittäin tyytyväinen siihen miten neuvottelut eri osapuolten kanssa etenivät nyt tehtyyn päätökseen saakka. Erityisesti haluan kiittää KP-75:n Mikaa, TuPS:n Tanjaa ja PKKU:n Teemua merkittävästä panoksesta ja avusta prosessin eri vaiheissa.”

Tilauskäytännöistä, mallistosta, toimituksista sekä esimerkiksi varustekohtaisista siirtymäajoista tullaan infoamaan mahdollisimman pian työskentelyn edetessä. Uudet pelipaidat tulevat käyttöön suurimmalla osalla joukkueista heti tulevana talvena, mutta osaan olemassa olevia varusteita siirtymäaika tulee olemaan pidempi.